GDPR

Toukokuun 25. päivänä vuonna 2018 henkilötietolaki, PuL, korvattiin tietosuoja-asetukselle GDPR (EU 2016/679). GDPR:n tehtävänä on suojata yksityisen henkilön vapautta ja oikeuksia koskien henkilötietojen käsittelyä. Kansallisella tasolla Ruotsissa GDPR:ää on täydennetty tietosuojalailla (2018:218) henkilötietojen käsittelystä.

Henkilötiedot

Smedjebackenin kunta pitää tärkeänä ryhtyä kohtuullisiin toimenpiteisiin henkilötietosuojan varmistamiseksi kunnassa. Tämä koskee sekä asukkaiden ja kuntaan suhteessa olevien yrittäjien, että työntekijöiden ja muiden henkilöiden henkilötietoja, joita saatetaan tulla käsittelemään.

Henkilötiedot ovat tietoja, jotka voidaan liittää nyt elossa olevaan henkilöön. Ne voivat olla itsestään selviä tietoja, kuten nimi ja henkilönumero, mutta myös epäsuoria tieoja, kuten kiinteistötunnus ja puhelinnumero. Kuvat henkilöistä ovat myös henkilötietoja.

Esimerkkejä henkilötietojen käsittelystä:

Asiaasi käsiteltäessä henkilötietosi rekisteröidään ja niitä käsitellään. Käsittelyllä tarkoitetaan muun muassa keräämistä, tallentamista, käsittelyä, strukturointia, levittämistä ja poistamista. Antamasi tiedot ovat yleinen asiakirja ja se voidaan luovuttaa julkisuusperiaatteen mukaan. Tämä ei ole voimassa, jos asiasi on määrätty salaiseksi salassapitomääräysten mukaisesti.

Oikeutesi

Sinulla on milloin tahansa oikeus vaatia tiedot siitä, mitä henkilötietoja me käsittelemme sinusta. Sen varmistamiseksi, että henkilötiedot luovutetaan oikealle henkilölle, meidän tarvitsee todentaa henkilöllisyytesi. Jos katsot, että henkilötietosi ovat virheelliset, epätäydelliset, epäolennaiset tai niitä käsitellään väärällä tavalla, sinulla on oikeus ottaa meihin yhteyttä ja tehdä huomautus.

Voit maksutta kerran vuodessa vaatia sada tietää mitä tietoja käsittelemme sinusta:

  • Kuka on henkilötietovastaava sinun tiedoistasi
  • Käsittelyn tarkoitus
  • Mistä tiedot on noudettu
  • Mille vastaanottajille tai vastaanottajakategorioille tietoja voidaan luovuttaa
  • Kuinka kauan tietojasi säilytetään

Jotta saat tiedot, vaaditaan, että lähetät kirjallisen tiedustelun Smedjebackenin kunnan sähköpostiosoitteeseen: kunta@smedjebacken.se

Tai lähetät pyynnön osoitteeseen:

Smedjebackens kommun 777 81 Smedjebacken

Näin käsittelemme asiaasi, kun vaadit rekisteriotteen:

  • Otamme vastaan pyynnön rekisteriotteesta ja viemme sen diaariin. Meidän on tunnistettava sinut ja sen vuoksi pyydämme sinua lähettämän henkilönumerosi ja nimesi.
  • Sen jälkeen asia menee edelleen kullekin henkilötietovastaavalle lautakunnalle pyyntösi perusteella
  • Jokainen lautakunta lähettää kirjallisen vastauksen sinulle. Lähetys tapahtuu väestökirjanpito-osoitteeseesi. Noudamme väestökirjanpito- osoitteesi veroviraston rekisteristä.

Henkilötietovastaava ja tietosuoja-asiamies

Henkilötietovastaava on se, joka määrää miksi ja kuinka henkilötietoja on käsiteltävä. Vastuu kunnallisessa toiminnassa on kullakin lautakunnalla ja kunnallisissa yhtiöissä niiden hallituksilla. Lautakunnat ja hallitukset ovat vuorostaan valinneet tietosuoja-asiamiehen. Eri lautakuntien yhteystiedot ovat kunnan kotisivulla. Smedjebackenin kunnan lautakuntien ja yhtiöiden tietosuoja-asiamies on Christer Granqvist.

Sidan senast uppdaterad: